Erastely

Auringon paistetta riekon pyynnissä

 

Jahas, ja taas mennään –ajatus kävi mielessä matkalla pohjoiseen. Eihän edellisestä reissusta ollut kuin hetki, koska se venyi hyvin myöhälle syksyyn tai oikeastaan talveen. Nyt oli takana taas pari epäonnista reissua, joten puheet alkoivat autossa olla sen suuntaisia, että jos huono onni jakuu edelleen niin täytyy ruveta hieman harventamaan näitä reissuja. Pitkästä aikaa reissulle oli lähdössä hieman enemmän porukkaa kuin viime aikoina ollaan totuttu. Oisko syynä innokkuuteen ollut, että taas oltiin perinteisen välinein reissussa luksusmajoituksineen eli viikko sissiteltassa houkutteli itse ketäkin. Koko reissu oli tarkoitus viettää Tomilla, Juholla ja minulla – niin ja tietysti Juhon erinomaisella bretonilla Pyryllä.


Tästäpä se taas on hyvä aloittaa

Lisäksi mukana olivat Miika, Jaakko ja Matti – kuka minkäkin aikaa.

Matkaa täältä kiireestä alkaa olla jo 1,5 päivän verran, joten Opeli hyrähti liikkeelle Jämsästä perjantaina iltapäivästä ja perillä teltalla oltiin lauantaina ilta kymmenen persiessä. Välillä käytiin kaffella tuttujen luona, syömässä Ranta-Marissa ja Juhon kotona kamppeiden vaihdossa. Jaakko olikin käynyt pystyttämässä teltan jo edellisviikolla, joten saatiin hihellä valmiille paikalle. Paikka olikin erityisen hieno Julmatunturin eteläpuolella. Hiihtomatka meni joutusasti ja pari riekkoakin menomatkalla reppuun jo laitettiin (kuten tuli ennen reissua luvattua) – reissu oli alkanut loistavasti.

 

Lauantai-ilta meni yöhön kun saatiin teltta lämpimäksi ja sörrit kiehautettua. Huomisen päivän suunnitelmat tehtiin. Aikaa oli ihan reilusti, joten päätettiin katella ensimmäisenä päivänä hieman lähimaastoja ja pistää muutama ansa. Keli näytti muuten erinomaiselta, mutta koiralle oli luvassa raskas keikka, nimittäin hanki ei ollut mitenkään kummoinen. Hieman asiaa auttoi, että koira oli kevyt retku, mutta tulisi sekin uppoamaan takuulla.

 Reissunpäälle

Niinpä se aamu pian valkeni kuulaana ja yöllä oli pakkasta ollut –20...30°C. Päivänvaloa näin riekonpyynnin viimeisellä viikolla tulisi riittämään, joten rauhassa valmistauduttiin päivään  perinteisin kaurapuuroin ja marjakiisselein. Suunnitelman mukaan lähdettiin koko porukka pohjoista kohden. Juho, Miika ja Pyry lähtivät Jaakon ansojen kautta hieman länteen ja Tomppa ja minä kurvattiin taas idemmäksi. Pyry oli jostain syystä karannut poikien matkasta ja vaikka kuinka yritimme ajaa sitä isäntänsä luo, niin se tukkeentui minun ja Tomin mukaan. Eihän siinä auttanut kuin ottaa se mukaan – halusi ilmeisesti tulla saamamiesten matkaan. Me hiihtelimme Tomin kanssa Julmatunturia ja riekon jälkiä oli todella paljon. Riekkoja tosin ei meinannut näkyä. Sitten kun näkyi, niin niitä oli ihan asialle asti. Tuli ajatus, että nyt olemme sattuneet oikeaan paikkaan. Seutu oli koskematonta ja riekkotokat kasassa – noista tokista kun saisi muutaman hajalle, niin homma voisi ruveta käyttämään. Ensimmäisenä päivänä tämä ei kuutenkaan onnistunut, vaan isot tokat kaikkosivat kaukaa. Palasimme hyvissä ajoin teltalle, kun olimme sopineet että teemme tukikohtatöitä heti alkuunsa reilusti, niin pääsisi sitten loppureissusta helpommalla. Myöskään Juho ja Miika eivät olleet päässeet ampumaan, mutta Jaakon ansoissa oli pari riekkoa ollut. Havainnot olivat heilläkin samanlaisia – riekkoja on, mutta isoissa tokissa. Ilta meni pöllisavotassa ja kävimmepä tekemässä joitakin ansoja vielä illanpäälle. Iltasella myös Jaakko saapui paikalle. Tänä päivänä tuli myös selväksi, ettei koiran kanssa pystynyt rajattomia päivämatkoja kulkemaan, vaan 5-6 tuntia alkoi olla maksimi ja ehken illalla ansalenkki päälle.


Roger Rabbit

Ansariekko

 

Maanataina lähdimme Tompan kanssa Paskanjättämämorostoille. Siellä yhytimme taas riekkotokan – hieman pienemmän ja hieman lähempää, muttei ampumatkalla kuitenkaan. Tähän satuttiin törmäämään hieman huonosti myötätuulesta koiraa ajatellen. Sitten tiemme Tomin kanssa erkanivat, vaikka tarkoitus olikin mennä yhtämatkaa. Hiihtelin hetken matkaa ittekseni, ettei ollut juurikaan havaintoja tuoreista jäljistä, kunnes huomasin, että nyt olisi Pyryllä edessä jotain tarjottavaa. Hiihdin koiran vierelle ja tein nopean tilannearvion. Pyry seisoi 50x50m aukon laidalla. Keskellä aukkoa oli yksinäinen koivunkäkkärä. Kattelin, että riekkoja en huomaa, mutta jälkiä tuohon käkkärän tyveen meni aivan tuhottomasti. Siihen avanssi ja taivas repesi. Noin 15m:n päästä hyppäsi ensimmäiset lentoon, laukaus – pudotus, toinen – mutta se lähti liitoon. Kuitenkin näin että se istui noin 50-60m:n päähän.


Pyry ja isäntä

Ensimmäinen riekko mukaan ja pätkän matkaa eteenpäin ja paikko haavakkoa kohden ja näin sekin pääsi pois maallisesta vaelluksestaan. Koira alkoi käydä jo aika kuumana ja noutoja ei kannattanut edes yrittää, vaan otin koiran vierelle ja hain toisenkin riekon ja pistimmä perstupakiksi. Hitto, että on Juholla hyvä koira mietin ja ajattelin että kunpa saisi itellekin joskus tällaisen. Hetki meni siinä aurinkoa ottaessa kahvikupin ääressä ja moneen kertaan tuli käytyä edellinen tapaus läpi.


Perstupakit onnistuneiden riistatöiden päälle

Tokkassa oli 20-30 riekkoa ja nyt se hajosi lähimaastoon. Lähdimme etenemään, mutta sitten Pyry näytti sen huonomman puolensa. Hermo oli mennyt ja nyt taas seisonnat eivät kestäneet. Yhden riekon kanssa kävi kuitenkin vielä siten, että Pyry meni liian lähelle ja pukkasi riekon liikeelle. Riekko hyppäsikin vain parikymmentä metriä siihen minun vierelle... Nyt oli aika lähteä teltalle, vaikka kello oli vasta kaksi iltapäivällä. Teltalla tein kaatoryypyn ja oikaisin pihalle naatiskelemaan elämästä, paistoinpa röykkypätkänkin ja taispa auringossa unikin karata. Pian kuitenkin heräsin, kun muut alkoivat tulemaan paikalle. Eivät olleet pojatkaan enää tyhjin käsin. Kertailimme tapahtumat, syöpäsimme ja päätimme kävästä iltasella hieman uittamassa pilkkiä. Keli oli loistava ja niinpä pilkkireissu venähti melkoisen pitkäksi, vaikkei saalista tullutkaan mitenkään roppakaupalla – väsyttämään kuitenkin päästiin.

 Kukkuluuruu

Tiistaina kelit jatkuivat yhtä loistavina kuin tähänkin saakka. Me lähettiin puolestaan Juhon kanssa Riettaanjängälle kattelemaan pieniä saarekkeita. Eipä aikaakaan, kun Juho viittoili, että tuoreita jälkiä olisi näköpiirissä – kuittasin sen käsimerkillä, että niin on täälläkin koiralla sellainen meininki jotta... KABOOOM ja taas oli taivaalla valkoista. Sitten alkoi noituminen kuulumaan. Juho oli ampunut maahan, mutta raanakko oli tullut. Menimme riekon lähtöpaikalle ja näimme siinä verta. No hätä ei ole tämän näköinen, Juhollahan on koira, joka seisoikin hetken matkan päässä. Lähdimme koiraa kohti, mutta riekko napsotti niin aukealla, että se lähti jo kaukaa meitä pakoon. Pätkä taas mentiin ja Pyry seisoi jälleen – riekko karkasi taas. Hiihdimme ”hyppypaikan” kautta ja näimme verta. Nyt oli kyseessä se raanakko. Sitten jo huomasimmekin, että Pyry seisoo uudestaa n. 300m:n päässä, raanakko oli piikissä. Lähdimme koiraa kohti, mutta se otti itse avanssin ja enää ei riekko lähtenytkään lentoon vaan pian se oli kädessäni.


Raanakot talteen

Homma jatkui tänään samaa rataa ja hienoja tilanteita oli koko päivän. Kylläpä se pitkän ”kuivan kauden” jälkeen tuntui hienolta nähdä koiralta hyvää toimintaa ja onnistua siinä samalla itsekin. Toisella porukalla ei ollut ollut yhtä hyvä päivä kuin meillä. Lintuja oli näkynyt, muttei ampumapaikkoja ollut siunaantunut. Tänään oli vuoronvaihdon paikka. Miika lähti kotia kohden ja Matti ”Hirven kiima” Oikarainen tuli täydennysjoukoksi. Ilta meni ansalenkillä ja pilkkiessä lähilammella. Matti tietysti tuoreena miehenä hiihteli illan. Matin vaistolta eivät kuolleetkaan saa rauhaa. Matti-poika oli hiihdellyt pitkin aukon reunaa ja kattonut, että tuolla vaaran päällähän palaa lamppu. Kiikarin läpi Matti oli sitä katellut ja  todennut, että riekkohan se siinä on iltaunilla – pää kallellaan.  Ei muuta kuin hiipien hollille ja pienari lauloi. Yllätyksekseen Matti huomasi, että riekko olikin ollut jo kuollut ennen ammuntaa. Sillä oli ansalanka siivenkynkässä – jollakin oli päässyt riekko ansasta karkuun, mutta onneksi on Matin kaltaisia koiria, jotka kyllä keräävät haavakot talteen. Saapa nähdä saako Matti enää ens vuonna lupia pohjoiseen ensinkään – nythän ulkopaikkakuntalaisten koirien vienti Lappiin oli poromiesten toimesta kielletty. Tomppa väsytteli vielä aimo matikan roikaleeen jäälle ja niinpä alkoi taas porontalja kutsua.

 Täydennysjoukkoa

 

Ramasee

Keskiviikkona lähdimme Matin ja Tompan kanssa Riettaan vaaraan. Matkalla oli hieman urheiluhenkeä, sen verran hyvän kokoinen suo sattui välille. Tänään oli tarkoitus lähteä eräälle mökille saunomaan ja pilkkimään, joten sovimme, että olemme teltalla hyvissä ajoin. Torstai olikin varattu kokonaan pilkkimiseen. Riettaanvaara oli taas iskemätöntä aluetta, muuten paitsi ketun osalta. Useita jätöksiä ketun jäljiltä löytyi, mutta löytyihän niitä riekkojakin. Riekot tosin olivat isossa tokassa ja ne pääsivät meiltä karkuun. Tulomatkalla vaisto käski koukkaamaan hieman tuonnempaa ja sieltä sitten koiran vainu siirsi meidät vielä parisataa metriä kauemmas ja riekkohan sieltä löytyi. Pyry otti oman avanssin, mutta olin jo ihan sen vieressä, joten annoin palaa. Osuma ei ollut hyvä, mutta kuolettava. Alle puolenkilometrin päästä koira sitten löysi riekon kuolleena. Toisella porukalla oli ollut tänään vastaavasti hieman saalisrikkaampi päivä. Iltapäivällä lähdimmekin sitten suunnistamaan saunaa kohden. Mieli oli korkealla – olihan takana viisi päivää ja sissijuusto alkoi olla jo hyvin muhinutta, joten saunaan jo mieli tekikin.


Pyry elementissään

Saunalle päästyämme koimme yllätyksen. Avain ei ollutkaan siellä missä se yleensä oli. Pari puhelua ja homma kävi selväksi eli avainta ei enää olisikaan koko paikassa. Täytyy sanoa, että harmi ja v@£$tus oli luettavissa jokaisen kasvoilta. Noo norjalaisvitsi, sauna sijaitsi hyvän harrijärven rannassa ja siis pilkki veteen. Sieltähän se ahti alkoi suomaan antejaan ja  jäälle nousikin oikein komea vonkala. Lienee turha kysyä kuka sen ylös nosti. Ilta alkoi pian tulemaan ja Jaakko suuntasi kotia kohden. Me muut lähdimme teltalle tekemään puita ja ruoan laittoon. Puut, kun olivat lähes lopussa, kamina tuhkaa täynnä ja paikat muutenkin hieman rempallaan – tarkoitus kun oli siis olla saunalla yötä ja seuraavana pilkki-/välipäivänä laittaa taas paikat kipasiin loppureissua varten.

 Vonkale

Torsaiaamu valkeni hivenen synkissä merkeissä. Taivas oli pilvinen – juuri kun oli tarkoitus pitää pilkkipäivä. Pilkille kuitenkin lähdettiin ja hävisihän ne pilvet päivän mittaan. Pilkille menimme perinteiselle hyvälle paikalle. Paikka ei tosin nyt antanut saalista mitenkään kummoisesti, mutta aina jokunen ”syötävä” harri jään päälle ilmestyi. Juholla oli mukana ”taskugrilli”, joka osottautui erinomaiseksi. Pidimme oikein kunnon grillipartyt pilkkimisen välissä. Kun saaliin tulo osoittautui vaisuksi, päätimme lähteä pois sen verran hyvissä ajoin, että ehtisimme vielä metästellä hyvin ansalenkin yhteydessä. Nyt oli meidänkin ansoissa pari riekkoa ja löytyihän niitä ansojen viereltäkin. Ilta oli jälleen tyven ja kuulas. Tunnelma oli oikein rauhallinen ja hiihtämisestä nautti oikein täysin siemauksin. Mieleen alkoi kuitenkin pikku hiljaa hiipimään haikeus, olihan huomenna viimeinen täysi metsästyspäivä.

 Pilkkihommia

 

Pilkkimistä edelleen

 

Pikkiä, pilkkiä

Perjantai olikin tarkoitus hiihellä aamusta iltaan ja ottaa miehistä loput mehut irti. Lauantaina kun ei ollut enää metsästystä jäljellä kuin siirtyminen autolle. Me lähdimme Juhon kanssa Riettaan vaaraan, vaikka paikka ei ollut edelliskerralla mitenkään kummoiseksi osoittautunutkaan. Matti ja Tomppa puolestaan lähtivät riekkoparatiisin maineeseen päässeelle Paskanjättämämorostolle. Juholla oli kuitenkin pettämätön taktiikka luotu Riettaan vaaraan. Aurinko porotti täydeltä terältä ja hiihdimmekin mittarimadon syömiä etelärinteitä. Siellähän ne riekot ottivat aurinkoa, mutta kun pienaria ei meillä kummallakaan ollut niin saalis jäi vähäiseksi. Menomatka oli myötätuulta, joten koirankin mahdollisuudet olivat aika vähäisiä.


Sikäläinen kasakka

Kolusimme nyt Riettaanvaaran edelliskertaa tarkemmin ja riekkoja aina jokunen löytyi, mutta nyt ei tahtonut oikein onnistua. Loppumatkan hiihtelimme pitkin suosaarekkeita, mutta tuloksetta. Toisaalta kuitenkin kuului laukaustenvaihtoa hyvinkin taajaan. Nyt oli Tomppa ja Matti päässeet tosi toimiin. Tomppa olikin ollut hieman säästöliekillä koko reissun, mutta tämä päivä korjasi tilanteen. Syykin alavireisyyteen oli selvä – Jeni piti kanakoirakiellon takia jättää pois reissusta, se kun vissiin ois tappanut seudun kaikki porot  yhettömään. Matti oli hoitanut taas koiran virkaa ja löytänyt raanakon – pakkohan se jonkun on tehdä sekin työ. Matin jalostus raanakon hakuun ei vaan ole ihan yhtä pitkällä kuin seisovien lintukoirien, joten kyllä linnun pyyntiin olisi ehdoton saada käyttää lintukoiria. Kielto on täysin järjen vastainen. No en siitä tässä nyt enempää. Perjantain reissu meni aika myöhäseen. Teltalle tultua syöpäsimme ja sitten olikin aika lähteä ansojen poiskeruuseen. Minä jäin jo kasailemaan teltalle tavaroita, Pyry kun näytti olevan sen verran naatti. Olishan se kulkenut, mutta turhaan sinne koko porukalla lähdettiinkään, kun teltallakin oli töitä. Ilta meni tavaroita pakkaillessa ja pian olikin jo viimeinen aamu.

 Paikallinen sissi

Aamulla meni vielä pari tuntia ennenkuin leiri oli kasattu ja matka autolle saattoi alkaa. Matkalla vielä mettästelimme ja riekkoja oli ihan entiseen malliin. Paljon riekkoja oli ja hyvin niitä tällä kertaa saatiinkin ja mikä parasta – hyvin niitä sinne vielä jäikin. Täytyypä harkita reissua samoille seuduille vielä joskus toistekin. Kurssimme oli siis kääntynyt. Pelkäämämme epäonni ei jatkunut vaan tästä reissusta voitaneen sanoa, että se oli yksi kaikkein parhaimmin onnistuneista reissuistamme koskaan. Tai ehkei kurssista voi puhua, mutta sanottakoon, että normaalien ja ”huonojen” reissujen sekaan aina joskus mahtuu tällaisia helmiä, joita aina tarvitaan. Luultavasti vastaavanlaista reissua ei taas muutamaan vuoteen tulekaan, mutta siinähän se metsästyksen viehätys piileekin – joskus onnistuu, yleensä ei.


Ensisyksyyn...

comments