Mehto nimeltä Roosa, Elämäni hienoin riistatyö

Oli myrskyisä mutta ei niin kovin synkkä yö. Heräilimme totuttuun tapaan laavulta reilut pari tiimaa ennen aurinkoa – ja lintuja. Tuuli oli niin kova, että päätimme unohtaa vakioteerisuot ja lähteä kartoittamaan meille uusia rämeitä. Aamupuuron ja pienen ajomatkan jälkeen lähdimme talsimaan Jaakobin ja Matusalemin kanssa kohti juurakkajänkää. Puolen tunnin kävelyn jälkeen aloimmekin olla kosteilla mailla ja heti ensimmäinen teeri pyyhälsi kauheata haipakkaa jängän yli myötätuulessa. Se meni minne lie, mutta päätin silti lähteä sen perään. Jaakobbi ja Matusalemi jäivät suon reunalle kytystämään – luonteeltaan kun laiskansitkoja ovat.

Read more: Mehto nimeltä Roosa, Elämäni hienoin riistatyö

Teerivelli, vaikka mehtoa mieli tekisi

Eipä ole tullut hetkeen reseptejä ylöskirjattua, joten jospa tämän päivän vellit vääntäis. Muhisemassa on siis teerivelli. Niinpä, sitä samaa minäkin ihmettelen – miksi ei ole mehtosoppa. Kaikkihan lähti siitä, että vaikka oli lupsakka pakkasaamu, niin teeriä ei suolle tullut. Aikamme siinä passailtiin ja tyhjin kassein suolta pois lampsittiin. Jo perinteiseksi tulleessa paikassa lounastettiin. Evääksi oli pyttipannua ja siinä makustellessa alkoi kelikin lauhtumaan ja menemään suojan puolelle. Kuulosti ihan siltä, että mehto olisi iltapäiväreissulla repussa.

Read more: Teerivelli, vaikka mehtoa mieli tekisi

Made in Eestimaa

Kas ku puttous loppud, ma se kunnias maevelli resepsuunin alas rustaan. Ei pida sekoottaas soppaa Jaak Maehen. Jaak oli  eesti murdmaasivakoitsija, mut tukkas kovast kans maevellist. Jaak ehätti taliolupmiaalaasis Vankooverissaki käyd maetta koettamas, mut vajab kasseil tul Mae maejahist. Vaan meitab lukasti mahottomast maejahis. Vinkkaan sulle parib konstiis, jotta saab maistab maetta.

Read more: Made in Eestimaa