Ahvencurry Etelä-Posiolaisittain (Gaeng Pet Pos Iong)

Aamu valkeni harmaana. Lähdin ulkoiluttamaan koiria pitkin Vaajavirran vartta – tarkoitus oli lähteä päivemmällä pilkille. Lenkillä piipahdin rannassa haistelemassa tuulen virettä ja ilman painetta. Nytpä keli maistui otolliselta Rapalan Jiggin Rap 3cm:n tasurille. Lämpötila oli -4,2C, joten jäi hieman epävarma maku, pitäiskö uittaa BSM vaiko peräti BSR väriä, päätin ottaa mukaan molemmat sekä extrana vielä fluorisoivan punaisen mormuskan. Kotia tultuani menin tutkailemaan surviaistoukkaviljelmääni ja pitkien karsintakilpailujen jälkeen löysin kuin löysinkin keliin sopivat kolme valioyksilöä. Körmyniskan maku alkoi jo maistumaan suussa, sen verran selkeät ennusmerkin olivat ilmassa päivän pilkkireissulle.

Puin pilkkihaalarit, laitoin karvalakin päähäni sekä ripustin naskalit kaulaan kunnes yht’äkkiä huomasin unohtaneeni erään erittäin tärkeän seikan. Vein toukat takaisin pesäänsä, haalarit naulaan ja pilkkivehkeet varastoon. Samalla avasin pakastearkun ja otin vakumoidun ahvenfilepussin pakkasesta, jotka isä oli sulan maan aikaan pyytänyt, fileroinut ja säilönyt. Filepussi kainalossa astelin tyytyväisenä pirttiin, jätin kalat puuhellan päälle sulamaan ja otin kupposen kahvia – tästä on hyvä pyöräyttää myöhemmin päivällinen. Eipä sillä, saalis olisi kyllä ollut jokseenkin varma näillä valmisteluilla.

Ahvencurry Etelä-Posiolaisittain (Gaeng Pet Pos Iong – mukaillen Vatcharin Bhumichitriä)

  • loraus öljyä
  • 2rkl punaista currytahnaa (itse tehtyä, tietysti omista chileistä)
  • 4,5dl oman kookospalmun maitoa
  • 4,5dl vaikkapa sammesta keiteltyä kalalientä
  • ½tl kurkumaa
  • 3rkl kalakastiketta tai vaihtoehtoisesti 6kpl viime viikolla pilkkireppuun unohtuneita ahvenia ja kiiskiä
  • 1 rkl tamarindilientä, eipä löytynyt kaapista, mutta korvasin kaffir-limen lehdillä. Tukin näitä kyllä joka paikkaan, antavat todella raikkaan ässäyksen.
  • 1 rkl sokeria
  • pussillinen valmiiksi isän fileroimia ahvenfileitä suuriksi paloiksi leikattuna
  • 3 tomaattia neljään osaan leikattuna
  • pari eriväristä paprikaa ilman siemeniä paloiteltuna
  • koristeluun korianterin lehtiä tai jos enemmän haluaa tuoda esille Posiolaista esanssia, niin voi käyttää myös havuneulasia tahi vaikkapa perinteistä Nauma-Arviittin kantotervaa.

Sitten vain öljy kuumaksi vokkipannussa ja sekaan curry – sekoita hyvin. Joukkoon kookosmaito, kalaliemi, kurkuma, kalakastike, sokeri ja tamarindiliemi. Anna kiehua hiljokseen 5min. Lisää kala ja anna taas muhinoitua 6-8min n. 99C:ssa. Lopuksi heitä sekaan pöydällä jäljellä olevat raaka-aineet ja jatka muhinoittamista vielä 10min. Tarjoa tämän kanssa ihan mitä haluat, itse tein pottuvoin – joku voisi kyseenalaistaa lisäkevalintani, mutta äläpä hättäile ennen kuin olet kokeillut.

-Markku-

comments