Auringonlaskun makuinen riekkobuljonki

Oli satanut jo toista päivää kaatamalla ja kodan vesitiiviyskin oli pettänyt kuluneena yönä. Sade vaan jatkuu ja pieksi kotaa – ei ollut miehillä eikä koirilla kiirettä riekkojen perään. Jani kömpi ensimmäisenä kodasta ulos ja alkoi kahtelemaan nuotiopuita – ei ollut liikaa kuivaa tervasta tarjolla.

Tulet kuitenkin syntyi ja sadekin hienoisesti laantui, ilma oli melkein tyven. Aamiaiseksi syöpästiin kaurapuurot ja vanikkaa suolaharrin kera. Hetken tuumailtuamme, päätimmekin aloittaa aamun kalastellen. Metsään ei ollut kiirettä, keli oli niin kostea, että turhaan sinne lähtee koiraa epäonnistuttamaan. Aamupäivän harmaudessa kala oli huonosti otillaan, mutta saamamiehillä ei ole tapana munakeittoja keitellä. Niinpä pienellä väkipakolla illaksi oli savuharria tuomisina.

Sade lakkasi puolen päivän kantturoissa ja lähdin Juhon kanssa heittämään lenkkiä kohti läntisiä maita, aloittaen reissun reippaalla suon ylityksellä kohden Sakulin järveä. Olipahan kerrassaan hiljaista – ilma oli sees ja niin olivat riekotkin. Reissulla oli muutoin näkynyt ihan hyvin riekkoja, mutta ei nyt. Keli kuivui, mutta sukat ei. Tein amatöörimäisen virheen, ottaessani reissuun uudet kumisaappaat mukaan. Ne kestivät n. 30km, jonka jälkeen kenkä repesi saumasta – sinällään harvinainen tapaus, eikä ole tullut minulle aiemmin vastaan, mutta tapahtuman harvinaisuus ei kyllä harmitusta yhtään lientänyt. Kun tilanteita on kerta tai pari tuntiin, niin märälläkin sukalla matka taittuu hymyssä suin, mutta nyt ei oikein. Iltaa kohden keli vain komistui ja ei maltettu millään kääntää suuntaa leiriä kohden, vaikka hiljaisuus jatkui.

Oltiin jo taivallettu reilut seitsemän tuntia, kun aurinko alkoi laskeutumaan – leiriin oli enää noin kilometrin matka, hyväksi havaittua lompolon reunamaita pitkin. Debi oli jo kovin väsynyt ja hauksi ei enää juuri koiran kulkemista voinut kutsua, päivä oli koiralle vähän liian pitkä. Nyt kuitenkin riekon ihana tuoksu tuli vastasesta mukavasti ja koira otti napakan seisonnan – avanssi, vähän heikohko pudotus ja nouto auringon laskuun. Näillä muistoilla Riekkobuljogin kimppuun…

RIEKKOBULJONKI á la Finn Edvin Hansen (mukaillen)

(neljälle)

  • 2 riekkoa
  • 2 lihaliemikuutiota
  • 2-3 sipulia
  • 2 porkkanaa
  • purjo
  • 2-3 persiljanoksaa
  • 10 kokonaista valkopippuria
  • 2 laakerin lehteä
  • sopivasti katajanmarjoja
  • vähän suolaa

Keittoon

  • 1 porkkana
  • muutamia perunoita
  • persiljaa

 

  • Jaa riekko palasiin ja pistä sisäelimet odottelemaan aikoja parempia
  • Voita pataan ja riekot perään
  • Riekot ruskeiksi ja vettä päälle niin, että pinnalta ei pilkota kynkän kynkkää
  • Kuori vaahto
  • Lisää pilkotut vihannekset ja muut hökkeet tuosta ensimmäisestä aineslistasta
  • Jätähän hiljokseen porisemaan kolmeksi tunniksi
  • Sittenpä on aikaa rauhassa käsitellä keittovihannekset, mitä nyt itse haluat keittoon heittää – tänään oma settini on suhteellisen konservatiivinen, mutta riekon kanssa perinteikkään hyvä.
  • Kolmen tiiman jälkeen siivilöi soppa ja ota lihat talteen. Muun mössön voit pakastaa ja nauttia kevyenä lounaana seuraavalla viikolla.
  • Laita soppa ja vihannekset kiehumaan – minkä aikaa nyt sitten haluatkin mitäkin rehua kypsentää, oman suutuntuman mukaan, taitavat puhua ihan tekstuurista.
  • Puhdista riekon liha ja leikkele pieniksi palasiksi ja lisää keittelyn loppu vaiheessa keittoon – liha ei enää isommin tarvi kypsentelyä, alkaa vanhempikin kukko jo heltymään.

Siinä olisi se soppa.

Ai niin, ne perhanan sisuskalut ovat vielä pöydän kulmalla. Kyhätäänpä niiden kylkeen vielä rutonkeja. Tässä vaiheessahan on jo niin karmea nälkä ja viintäkin on kulunut kolmen tunnin ruuanlaitossa sen verran, että kiireesti (mutta varovasti) anna puukon laulaa ja hakkaa sisuskalut tohjoksi – siis riekolta. Jostakin talon kulmalta löytyy varmasti vielä sieniä eli pilko niitäkin mukaan ja ruskista tuo satsi sitten pannulla, päälle suolaa (ihan kunnon mineraalia, eikä mitään teollista höttöä) ja myllystä pippuria. Sekaan vielä kermaa ja könttä (150g) maksapasteijaa, vaikkapa itse riekon maksoista valmistettua (vitsivitsi) ja lämmittelet koko sotkun sopivaksi levitteeksi. Tällä välin oli vaimo tietysti jo paistellut krutongit vuokaleivästä hienon ruskeiksi voissa.  Sitten vaan sipaset soosin leivän päälle ja keiton kera ääntä kohti.

Viiniksi Herra Hansen tyrkyttää tanniinista burgundilaista – itse en Hansenin kelkkaan lähde, vaan otan lasillisen Etelä-Afrikkalaista Expressoa (pinotaakkia). Viini on hyvin täyteläinen ja viipyilevä, mokkaa pukkaa paahteisena sieraimiin ja makunystyröihin. Joskus olen yrittänyt perehtyä näihin viinin saloihin, mutta siihen ei meikäläisen taidot riittäneet – voin sanoa, ettei ikinä ole jäänyt viini juomatta ja aina on hyvää ollut eli otahan se purnukka mikä sattuu kaapissa olemaan. Tuota ruokaa ei saa viinillä pilattua. Bon appetit!

comments