Keltaisena ihmisenä ihmettelemässä monikulttuurisuutta

Minun oli ilo ja kunnia viettää hieno viikko EADAn järjestämässä monikulttuurisuus- ja johtamisvalmennuksessa. Haluan jakaa tästä useita eri oivalluksiani. Jälleen kerran – miten minä olen kokenut ja ajatellut asiat, ei ole sinulle mitään merkitystä. Vaan toivon, että mietippä omalle kohalles ja tutkaile tunteitasi, joita oivallukseni juuri sinussa herättää. Ajatukseni on kirjoittaa aiheesta juttusarja, mutta keltaisena ihmisenä minulla ei ole suunnitelmaa vielä edes tästä jutusta – sitä vastoin selkeä visio koko juttusarjasta on sekä niistä oivalluksista, joita mahdollisesti pystyn sinulle tuottamaan. Suurin kiitos tämän juttusarjan oivalluksista kuuluu loistavalle valmentajalle Steven Poelmans:lle – hän teki minuun suurimman vaikutuksen johtamisen valmentajana kuin ehkä kukaan koskaan aiemmin. Tähän merkittävin tekijä oli hänen uskomattoman hieno taito muuttaa tapaansa kohdata sekä ryhmämme että minut juuri sellaisena kuin olemme. Aivan maaginen kokemus minulle. Hän onnistui täysin mielestäni itse siinä, mitä hän meille opetti.

Viitekehyksenä viikolle oli monikulttuurisuuden ymmärtäminen sekä johtaminen ja toiminen monikulttuurisessa ympäristössä. Mitä osaamista tarvitaan? Tarvitaanko ymmärrystä vieraasta  kulttuurista, sen historiasta ja tavoista? Esimerkiksi voidaan ottaa vaikkapa suomalaiset – me olemme yksi maailman homogeenisimmista kansoista, miten meidän kanssa tulee toimia pärjätäksemme vaikkapa yrityselämässä? Me voimme ottaa vaikka tuhat suomalaista, katsoa tutkimustuloksia ja löytää selviä ominaisuuksia, joilla suomalaisten kanssa pärjää. Isoina arvoina nousevat päällimmäiseksi rehellisyys ja luotettavuus. Mitä tämä tarkoittaa, kun olet kahdenkeskeisessä kanssakäymisessä toisen suomalaisen kanssa? Ensinnäkin meillä jokaisella on oma näkemyksemme rehellisyydestä ja luotettavuudesta . Toiseksi – mitä kuvastaa käsitys kulttuurista ja käsitys populaatiosta? Se on keskiarvo isosta joukosta ihmisiä sekä määrällisesti että ajallisesti. Me harvoin olemme kanssakäymisissä koko kansan kanssa. Monikulttuurisetkin kohtaamiset kiteytyvät aina kahden ihmisen väliseen kanssakäymiseen, eikä silloin gaussin käyrillä ja keskiarvoille tee yhtään mitään. Millaista kulttuuria edustaa ranskalainen ihminen joka tulee amerikkalaisesta yrityksestä Kiinan yksiköstä? Entäpä posiolainen ihminen, joka on työskennellyt koko elämänsä Pentikillä? Kulttuurisella taustalla yksittäisessä kohtaamisessa ei loppujen lopuksi ole paljonkaan merkitystä. Me olemme yksilöitä, ainutlaatuisia henkilöitä. Jokaisella meillä on omat arvomme ja tapamme toimia. Ihmiset kaikkialla maailmassa ovat toisaalta täysin samanlaisia ja samalla jokainen meistä on täysin oma yksilönsä – tämä käsitykseni vahvistui tällä viikolla voimakkaasti. Tärkeimmäksi osaamikseksi myös monikulttuurisessa kanssakäymisessä nousee taito ymmärtää ihmistä yksilönä ja hyväksyä hänen arvot jo mielipiteet. Tähän tarvitaan tietysti taitoa lukea kumppanin käyttäytymistä ja arvomaailmaa.

Mitä me voimme tehdä, jos osaamme lukea kanssakäymisessä kumppanimme käyttäytymismallit, -tavat sekä arvot? Pitäisikö meidän kieltää ne, jos ne eivät vastaa omiamme ja yrittää tuputtaa oma näkemyksemme asiaan? Tuntuu jo kirjoittaessa todella hölmöltä ajatukselta, mutta nostakaapa käsi pystyyn ne, jotka eivät olisi näin toimineet! Kyllä, minä ainakin! Vastaus kysymykseen on selvä, mutta toimitapa käytännössä ei ole niin kauhean helppo. Miten voisimme tätä opetella? Opettelemalla tunnistamaan toisten ihmisten käyttäytymistä? Ehkä – en, tiedä. Steven vei meidät matkalle tutustumaan omaan sisäiseen maailmaan, omaan minäämme, omaan tapaan käyttäytyä, tuntea ja kokea asioita. Nyt kun tätä kirjoittelen paluumatkalla jossain Alppien yllä – menee vieläkin iho kananlihalle muistellessani oivalluksia, joita sain jälleen tuolla tutustumismatkalla kokea. Mutta tästä lisää seuraavissa postauksissa.

Sitä odotellessasi voisit pohtia omaa tulevaa eläköitymispäivää ja työelämän päättäjäisjuhlia. Jotka tämän ovat jo kokeneet, voivat ehkäpä pohtia jo mennyttä tilannetta ja valintoja siinä hetkessä. Ketä haluat kutsua juhliisi? Ystäviä, työkavereita, sukua? Ketä henkilöitä ja miksi? Kenen haluaisit pitävän pääpuheen juuri sinusta? Millainen puhe olisi tai millainen sen haluaisit olla.

Tähän palataan ehkäpä myöhemmin – näin keltaisena ihmisenä en voi olla asiasta varma, mutta vahvasti minusta siltä tuntuu.

Juttusarjan osa 2 =>

-Markku-

comments