Monikulttuurisuutta lätkäkentällä ja vessajonossa

Monikulttuurisuustarina jatkuu, ensimmäinen osa löytyy täältä.

Me ihmiset olemme siis siksi kaikkialla maailmassa samanlaisia, että olemme kaikki erilaisia. Jotta tähän pääsisi jotenkin kiinni, hypätkäämme nelikenttien maailmaan.  Ennen nelikenttää tutkaillaanpas vähän pelikenttää. Istuimme eilen pubissa katsomassa lätkän MM-puolivälierää Suomi-Slovakia. Kyllä, siniset suomalaiset löytävät lätkän vaikka sitten Ramblalta. Slaavit tasoittivat 3-3:een ja pubi räjähtää, ei tosin meidän pöydän kohdalta. Mitäs reaktioita oli havaittavissa. Sininen kaverimme joukosta toteaa. Se oli siinä sitten. Laitan ajatuksia hänen päähänsä: keskimäärin kiekkopelissä tehdään 5,5 maalia – monestiko Suomi on tällaisesta paikasta noussut – eihän Suomen joukkueessa ole edes kunnon pelaajia. Faktapohjalta ajatellen Suomi oli hävinnyt. Minä keltaisena heittämään: olipas hyvä, että tasoitus tuli näin aikaisessa vaiheessa, nyt on hyvää aikaa vielä kasata rivit ja tehdä tarvittava ryhtiliike ja voittomaali.

No, tuliko se ryhtiliike – eipä juuri, mutta sillä ei ole väliä. Pointti on siinä, että keltainen ihminen näki vision voittamisesta, siihen oli jonkinlainen malli ja strategia olemassa, joka ei oikein pohjautunut mihinkään faktoihin vaan luottamus oli enemmän intuitiossa. Vihrein kaveri ei juuri tuumannut mitään, vaan lähti miettimään kuinka maali oli tullut – kuinka saadaan avauspeli toimimaan – onko Granlund oikeassa ketjussa…? Vielä on aikaa tehdä uusi suunnitelma ja nujertaa vastustaja. Mukana oli tietysti vielä punainen kaveri, mitä hän tuumasi? Aijaa, tuliko maali. Mut hei, täällä on hyvä meininki ja jatkoi sosiaalista kanssakäymistä kaikkien kanssa yhtä aikaan.

Pakko ottaa vielä toinen esimerkki, kun niin sopivasti tuli tässä esille. Sininen persoona oli lähdössä juuri vessaan ja nousi ylös penkiltään – olen siis edelleen lentokoneessa. Hän katsoi käytävää ja huomasi käytävällä olevan kaksi tarjoiluvanua. Faktoihin pohjautuen hän lie todennut, että eipä tuosta läpi vessaan pääse ja istui alas. Oikein tummanpunainen kaveri puolestaan hyppäsi toiselta riviltä samoin aikein. Innosta silmät loistaen hän meni hengailemaan käytävälle jututtaen sekä henkilökuntaa että muita matkustajia ottaen lopuksi tarjoilukärryistä viinin ja istuutui tuntemattoman henkilön viereen rupattelemaan – koko hätä taisi unohtua. Minäkin lähdin keltaisena liikkeelle mielessäni päättäväinen visio päästä vessaan. En välittänyt faktoista vaan loin strategian matkalla – ensimmäisestä kärristä mentiin ohi exitin kohdalla heittämällä, mutta toinen oli haastavampi. Otin itse kärryistä kiinni, avasin jarrun, nostin peukun ylös ja totesin: ”Holaa and hoplaa!” Niin se vain kärry ja tarjoilija heilahtivat kohti koneen perää ja vielä hymy kasvoilla, mutta ei tuota tapaa voi kovin punaiseksi kehua. Mitäpäs vihreä henkilö tekee – istuu mietteliäänä ja suunnittelee prosessikuvausta – kun ensimmäinen kärry on rivin kaksikymmentä kohdalla siirryn itse exitin kohdalle – tämä tapahtuu noin seitsemän minuutin kuluttua. Tämän jälkeen otan viisi riviä eteenpäin, joka näyttää tyhjältä, josta kahden minuutin odottelun jälkeen saan ohitettua toisenkin kärryn.

Jahas, tätä tarinaahan tuli taas kerrakseen, enkä vielä päässyt itse asiaan. Tällaisia me keltaiset olemme, mutta visio on edelleen olemassa ja jopa tarkentunut. Sitä en kyllä vielä tiedä, mihin tuo edellisen postauksen eläkebileet tulevat liittymään. Seuraavassa postissa on luvassa enemmän faktapohjaista pohdintaa siitä, millaisia eriväriset ihmiset ovat ja sitä seuraavassa postauksessa syvennytään siihen, miten erilaisia ihmisiä tulisi kohdata ja johtaa. Näidenkin esimerkkien valossa voit jo alkaa miettimään omaa väriäsi.

Juttusarjan osa 3 =>

-Markku-

comments