Historian kirjat uusiksi

Minulla on kunnia saada tehdä yhteistyötä opetusalan ihmisten kanssa sekä tietysti seurata omien lasten taivallusta kansan kynttilöidemme hyvässä huomassa. Hienoa, että opetussuunnitelmat ovat muuttumassa. Toivottavasti valtioneuvoston asetuksia osataan soveltaa mahdollisimman oikealla tavalla, täydellisyyteen emme valitettavasti kykene, koska me aikuiset emme osaa koskaan elää lastemme elämää – se on heillä ihan omansa.

Kyselin vast’ikään seiskaluokkalaiselta historian kokeen asioita. Aihe käsitteli 1800-luvun Suomen ja Pohjois-Euroopan historiaa eli hyvin perusasioita. Varmaan jokainen lukija osaa sanoa vaikkapa viisi keskeisintä asiaa kyseiseltä aikakaudelta! No, antaa tulla vaan...

Rehellisesti sanottuna minä en olisi osannut sanoa yhtään ainoata asiaa, mitä Pohjois-Euroopassa tuolloin tapahtui. Lienen kovin sivistymätön. Sinä varmaan muistit, että Suomi sai autonomian, kun Aleksanteri I halusi rauhoittaa tilanteen Suomessa eikä Venäjän hallinto ollut niin hyvin organisoitunut, että olisi kyennyt Suomea järkevästi johtamaan. Tai että Iso-Britannia oli Wienin tanssivan kongressin todellinen voittajavaltio. Anteeksi, on kiroiltava toisen kerran koskaan blogissani – mutta eihän tuo nyt saatana voi oikeasti 13-vuotiasta kiinnostaa! Hän varmasti ajattelee, että eiköhän tuon tiedon löydä netistä, jos sitä joskus tarvitsee – ja on siinä oikeassa. Miettikääpä sitä ajan määrää, jonka meistä jokainen on viettänyt esimerkiksi peruskoulun historian tunneilla ja moniko meistä pystyy sijoittamaan rautakauden aikajanalla oikein tai tietämään Suomen merkittävimmän tapahtuman 1800-luvulta.

Voin olla poikkeus, mutta uskoakseni se, mitä minulle historiasta jäi päähän 12 vuoden aikana peruskoulussa ja lukiossa, olisi nyt aikuisena opetettavissa yhdessä vuorokaudessa. Ei se teininä vaan tuntunut merkittävältä. Kokeeseen päntättiin, että numerot sai todistukseen, se oli ainoa motivaattori.

Vanhemmiten olen kyllä historiastakin kiinnostunut, enkä vähättele aiheen tarpeellisuutta lainkaan. Saman palopuheen voisi pitää monesta muusta reaaliaineesta – ei vähiten uskonnosta. Pointtini on, että enää ei mielestäni ole merkityksellistä opetella yksityiskohtaisia asioita, jotka voi löytää alle sekunnissa vaikkapa netistä. Olisi hienoa, jos historiallisista tapahtumista osaisi peruskoulun jälkeen vaikkapa kymmenen merkittävintä viimeiseltä kahdelta vuosituhannelta – se ei opsista voi viedä kymmentä tuntia enempää, yksi tunti vuodessa nykyisenkaltaista historiaa riittäisi.

Historiasta olisi varmasti opittavissa nykypäivän elämään paljonkin. Näkökulma pitäisi siirtää faktojen opettelusta tapahtumien taustojen ymmärtämiseen siten, että nuoret eivät ainakaan hirveästi tekisi esi-isiemme virheitä uudestaan. Toinen tavoite voisi olla se, että sukupolvet ja kansakunnat ymmärtäisivät toisiaan paremmin. Kyllähän näitäkin teemoja käsitellään, mutta mielestäni hyvin sivuosassa. Asetukset tähän kyllä mahdollisuuden antavat: ”Opetus ja kasvatus tukevat oppilaiden kasvua erilaisuuden kunnioittamiseen sekä vastuullisuuteen, yhteistyöhön ja toimintaan, joka edistää ihmisryhmien, kansojen, aatteiden, uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioittamista ja luottamusta.”

Itse jos päättäisin, niin psykologiaa olisi peruskoulussa pakollisena huomattavasti enemmän. Mietin jopa kehityspsykologiaa lukiessani, että psykoterapiaa voisi olla kaikilla muutama tunti vuodessa – yksin tai hyvin pienissä ryhmissä. Nuorten pahoinvoinnista puhutaan paljon, mutta kysytäänkö koulussa edes yhtä kertaa vuodessa aidosti, mitä nuorelle kuuluu. Miltä kasvu tuntuu tai painaako kaveripiirissä, koulussa tai kotona joku asia. Itse olisin valmis uhraamaan aika monta historian ja uskonnon tuntia siihen, että nuori oppisi paremmin tuntemaan, kuuntelemaan sekä kunnioittamaan itseään.

- Markku -

comments