Keräilytaloudessa työvoimapula

Nyt on jälleen se aika vuodesta, kun luonnossa on sadonkerjuun aika. Mansikan satokausi alkaa olla jo isossa osassa Suomea ohitse ja mustikkasesonki käy kuumimmillaan. Kantarelleja on ollut paikka paikoin kuulemma hyvinkin ja ahven sekä kuha liikkuvat ja käyvät mainiosti pyydyksiin. Vaan eipä ole luonnossa porukkaa tungokseen saakka – miksi?

Syy on ilmeisen selvä. Luonnon sadonkorjuuseen ei ole riittävän merkityksellistä lähteä. Mikä sellainen merkitys sitten olisi – se lienee meille jokaiselle yksilöllinen. Minulle merkityksiä on monia. Metsästys ja kalastus ovat osa elämäntapaani ja rentoudun niiden parissa. Marjojen ja sienten poimintaan ehkä suurin syy on niiden hyödyllisyys. Ne ovat terveellisiä, niistä saa puhdasta ja ekologista ruokaa sekä poimittaessa saa olla ulkona. Osansa on varmasti myös kasvatuksella. Kotona opeteltiin hyödyntämään luonnon antimet mitä suurimmassa määrin. Tätä perinnettä haluan myös jatkaa suvussa eteenpäin sekä samalla opettaa lapsille jo nuoresta pitäen, että myös hieman vaivaa on nähtävä, vaikkapa uuden puhelimen eteen. Tähän kannustan mieluummin oman maan porkkanalla kuin tuontikepillä.

Monella ei välttämättä ole mitään tarvetta lähteä luontoon ja se olkoon hyvä heille. Kuitenkin minua suuresti harmittaa se valtava määrä mitä parhainta ruokaa, joka jää luontoon auringon tai pakkasen pantavaksi. Muutama viikko sitten uutisointiin mansikkatiloista, joissa mansikat mätänivät peltoon, kun ulkomaiset poimijat eivät vielä olleet tulleet Suomeen. Ei minulla todellakaan ole mitään ulkomaisia poimijoita vastaan – oikein ovat olleet ystävällisiä, kun on tavattu, vaikka minulla on ollut raskaskin aseistus mukanani – mutta eikö todellakaan ole kotimaassa sellaista porukkaa, jolle luonnon sadonkorjuu olisi merkityksellinen asia? Miten olisi työttömät, mikseivät marjat maistu?

Eihän se maistu, kun niille ei ole tarvetta eikä näin ollen keräämisellä ole mitään merkitystä. Luonnon antimet voi nauttia myös pullon suusta ja ne pullot tarjoillaan kuin Manulle iltapala aikanaan. Miksi työttömiä ei heinä-syyskuussa ole velvoitettu toimittamaan esimerkiksi 50 litraa/kk marjoja valtiolle saadakseen työttömyyskorvausta. Työttömiä on nyt noin 300 000 henkilöä – tuo tarkoittaisi 45 miljoonaa litraa marjoja. 50 litraa marjoja kuukaudessa on aikuiselle työkykyiselle ihmiselle vieläpä todella naurettava määrä. Valtio voisi lisäksi antaa tukea esimerkiksi bussilippujen muodossa, jotka voisivat olla ilmaisia, kunhan poimittu määrä täyttyy. Peruspäiväraha on 32,46€/pvä, jolloin minimissäänkin marjan litrahinnaksi tulisi 13,98€/litra. On se nyt Perkele – anteeksi, ensimmäinen kirosana tässä hyvinvoinnin blogissani – ettei ole päättäjillä munaa tehdä päätöstä siitä, ettei tukea ei tipu, jos ei ämpäreitä ala näkymään. Jos tuon marjamäärän suhteuttaa vaikka Suomen peruskoululaisiin, jokaiselle koululaiselle olisi tarjottavana 83 litraa marjoja seuraavana kouluvuonna.

Edut eivät jäisi pelkästään marjavuoreen. Työttömissä, kuten kaikissa muissakin ihmisryhmissä, on varmasti monia, jotka eivät koskaan ole luonnosta mitään keränneet – he voisivat kokea täysin uusia elämyksiä luonnon helmassa ja saada jopa henkistä hyvinvointia sieltä, kuten itsekin saan. Lisäksi se antaisi varmasti monelle merkitystä päivään ja voisipa joillakin jopa nestemäisten luonnonantimien nauttiminen katketa hetkeksi.

Tulisi mukana tietysti myös joitakin käytännön ongelmia, mutta kyllähän valtio hoitaa muutoinkin metsiään, niin mikseipä se voisi myös avustaa sadon korjuussa. Tässä on kyse mielestäni vain ja ainoastaan tahdosta.

-Markku-

comments