Ovatko tunteesi lukossa - oikeutus?



Väitän, että jokaisella meillä on aika ajoin tunteet lukossa, ja tällöin usein taannumme käyttäytymisessä lapsen tasolle – jokainen omaan lapsuuteemme. Tämä käyttäytyminen on meille itsellemme sekä läheisillemme haitallista niin parisuhteessa, työelämässä kuin lasten kasvatuksessakin. Siksi olisikin hyvä tunnistaa itsestämme omat tunnelukkomme. Tähän tarpeeseen kirjoitan nyt useammankin postauksen pohjautuen Kimmo Takasen kirjaan ”Tunnelukkosi”. Tunnelukkoja Takanen on listannut 18 – lähden liikkeelle oikeutuksesta. Mitä tunnelukolla tarkoitetaan (clickaa)?

Minulla on oikeus!

Jos sinulla on oikeutuksen tunnelukko, pidät itseäsi erityisenä ja oikeutettuna tavanomaisesta poikkeaviin toimintatapoihin. Olet vaativa ja kontrolloiva muita kohtaan, ja haluat, että asiat menevät juuri niin kuin sinä haluat. Sinun on vaikea hyväksyä ei-vastauksia ja vastustusta, kun haluat jotain. Uskot, että sinulla on oikeus ilmaista itseäsi juuri niin kuin haluat. Olet usein liian suorapuheinen ja tyly ilmaisuissasi. Mielestäsi viha on aina oikeutettua, etkä osaa ilmaista sitä rakentavasti.

Sinun ei pitäisi joutua odottamaan kassajonoissa tai punaisissa valoissa, koska olet muita tärkeämpi. Näet herkästi toiset ihmiset itsekkäinä, mutta sinun on vaikea nähdä sitä itsessäsi. Säätöjä voit rikkoa, jos ne eivät ole mielestäsi järkeviä. Auktoriteeteista et pidä. Usein toimintatavoistasi eniten kärsit juuri sinä itse.

Kompensoit uhrautumalla

Saatat poikkeuksellisesti kompensoida oikeutusta ja siitä seuraavaa ahdistusta uhrautuvuudella, jolloin korostuneesti huomioit toisten tarpeet. Syvempi motiivi ei ole auttaa, vaan nostaa omaa arvoasi toisten silmissä.

Oikeutuksen tunnelukko on erittäin salakavala – sen kanssa voi olla hyvä elää ja sitä on vaikea itse nähdä, mutta läheiset kärsivät siitä. Näet ongelmia toisissa, mutta et itsessäsi.

Vanhempana aiheutat lapsillesi alistumisen tunnelukon

Oikeutuksen tunnelukon omaava vanhempi pitää omia tarpeitaan tärkeämpänä kuin muiden tarpeet – myös lapsensa. Vanhempi edellyttää, että asiat tehdään hänen ehdoillaan, eikä lapsen mielipiteillä tai toiveilla ole suurta merkitystä. Lapsella ei ole tällöin juurikaan mahdollisuuksia valita harrastuksiaan, kavereitaan tai mielenkiinnon kohteitaan. Vanhempi kuvittelee tietävänsä lasta paremmin, mikä on lapselle parhaaksi, eikä vaivaudu edes kysymään lapsen mielipidettä.

Läheisten on pakko suostua toimimaan alistavan vanhemman toiveen mukaan, koska he pelkäävät seuraamuksia: tunteenpurkauksia, raivoa, syyllistämistä, moitteita tai mykkäkoulua. Lapsi joustaa mieluummin kuin kokee tulevansa hylätyksi tai rangaistuksi. Lapsi kadottaa myös oman käsityksensä siitä, mitä hän itse oikeasti haluaa.

Lapsellesi aiheutuu siis alistumisen tunnelukko – ”kilttityttö”. Alistuvan tunnelukon omaava henkilö ei ilmaise avoimesti tunteitaan – etenkään vihan tunteita, vaan patoaa ne sisälleen tai lapsena purkaa esimerkiksi sisaruksiinsa. Toki erittäin temperamenttinen lapsi voi kapinoida vanhempaansa vastaan ja voimakkaat yhteenotot ovat arkipäivää. Tästä tunnelukosta myöhemmin lisää…

Kumppanina olet dominoiva

Olet todennäköisesti valinnut puolisoksesi alistuvan henkilön. Jos suhde on alkanut pelkästään egojen kohtaamisella ja olette molemmat dominoivia, ei suhteenne tule todennäköisesti toimimaan, ellei teistä toinen alistu tai ellette opi vapautumaan oikeutuksen tunnelukosta.

Vapaudu oikeutuksen tunnelukosta

Mielestäni tässäkin on tärkeintä, että tiedostat tunnelukkojen olemassaolon ja hyväksyt, että ne ohjaavat elämääsi. Toiset lukot enemmän – toiset vähemmän. Ei meillä kenelläkään ole ollut täydellisiä vanhempia ja täydellistä lapsuutta, emmekä itse ole koskaan täydellisiä ihmisiä. Meillä kaikilla on omat kivirekemme. Se mitä voimme tehdä, on tutustua paremmin itseemme ja tässä tapauksessa herätä aina välillä tunnistamaan, että käyttäydyn lapsellisesti.

Kun oikeutuksen tunnelukko alkaa aueta, ymmärrät paremmin, että olemme kaikki samanarvoisia. Elämän arvot voivat olla aivan erilaisia, mutta omani eivät ole toisen arvoja arvokkaampia. Otat enemmän huomioon toisten tarpeita ja kannat vastuuta omista velvollisuuksista. Toimit yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan, vaikkei niissä mielestäsi olisikaan mitään järkeä. Vanhempana ja kumppanina pidät huolta heidän tarpeistaan ja annat heidän ilmaista itseään. Tarjoat lapselle vaihtoehtoja määräilemisen sijasta, etkä ohjaa lastasi liikaa.

Hyvää pääsiäistä,
Markku

Muita tunnelukkokirjoituksiani: Alistuminen

comments